05 Dec

Restamaxin vapaaehtoiset tuottivat iloa Koukkuniemen vanhainkodilla

Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa vedettiin eilen lämmintä päälle ja keräännyttiin perinteisen joulukadun avajaisiin. Restamaxin henkilöstöstä joukko vapaaehtoisia saapui auttamaan asukkaita tapahtumapaikalle ja tarjoili heille kahvia, glögiä ja Suomi-pumpernikkeleitä. Tunnelmaa tilaisuuteen loi lisäksi iskelmälaulaja Jouni Keronen kauniilla joululauluilla ja suomalaisilla sävelmillä.

Tarjoilut paikalle toimitti Wayne’s Coffee, ja kahviloiden linjajohtaja Saija Mattila jakoi lämmikettä vanhuksille yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa.

– Tapahtuman tunnelma oli lämmin, ja lopuksi lumisadekin vuorasi joulukadun kauniisti. Asukkaat nauttivat ulkoilmasta, musiikista, seurasta ja tarjoiluista. Lisäksi monelle vapaaehtoisellemme sukupolvien välinen kohtaaminen oli avartava kokemus. Vanhainkodeissa tehdään arvokasta työtä, ja me halusimme muistaa sekä Koukkuniemen henkilöstöä että asukkaita pienellä herkuttelu- ja musiikkihetkellä, summaa Mattila.

Iloa vanhuksille -päivä on osa Ravintola.fi:n Hyvän äärellä -kampanjaa, joka on rakennettu 100-vuotiaan Suomen ympärille. Tutustu kampanjan muihin tempauksiin täällä.