Ajankohtaista ravintoloissamme
Mustat Enkelit julkaisevat uuden levynsä Nokian Iisopissa
Mustat Enkelit julkaisevat uuden levynsä Nokian Iisopissa
Mr Max -ravintolakonserniin kuuluvalla legendaarisella Iisoppi klubilla tärähtää perjantaina 5.2.2010; Mustat Enkelit saapuvat paikalle ja ohjelmassa on heidän uuden Rakkauden kaava -levyn julkkaribileet.
Tanakkaa rock'n rollia Tampereen sydämestä soittava Mustat Enkelit aloittivat 2002 Popedacovereita soittavana yhtyeenä, mutta siirtyivät varsin nopeasti omaan tuotantoon. Bändi on saavuttanut vankan jalansijan suomenkielisen musiikin saralla vahvana Manserockin tulkitsijana sekä erinomaisena lavaesiintyjänä.
Yhtyeen perustivat solistina Jussi Aaltonen (Popedatuuraukset), rummuissa Kari "Hohdin" Holm (Popeda 17 v.) sekä kitaravirtuoosina Jari Nieminen.
Yhtyeen ensimmäinen levy Guru julkaistiin 2007 ja runsaasti radiosoittoa saanut Voimakenttä 2008. Eniten radiosoittoa ovat saaneet kappaleet "Voimakenttä", "Kaksi Maailmaa" sekä sotaveteraanien hyväksi tehty "Nyt Aika On". Elokuussa 2009 tulevalta pitkäsoitolta lohkaistu single "Hän pukee Sinut huntuun" pysyi yhdeksän viikkoa paikallisradioiden soitetuimpien biisien TOP 20 listalla.
Hotelli-Ravintola Iisoppi & Pub Neliapila
Välikatu 20
37100 NOKIA
puh. 03 3123 1400
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Mr Max on vuonna 1996 perustettu tamperelainen ravintola-alan konserni, jonka alaisiin yhtiöihin kuuluu 50 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa. Yhtiön palveluksessa on noin 500 henkilöä ja vuoden 2009 budjetoitu liikevaihto on 35 miljoonaa euroa.
Iisoppi Klubi on rentohenkinen nuorekas menomesta Nokian keskustassa. Mukava ja asiantunteva henkilökunta palvelee bilettäjiä niin lähialueilta kuin kauempaakin. Tunnelman illan aikana takaavat niin parhaat listoilla keikkuvat hitit kuin myös halutuimmat vanhemmat klassikot ammattilaistiskijukkien ja maan ykkösesiintyjien tarjoamana sekä pro-tason ääni- ja valotekniikka.
www.ravintola.fi
---------------------------------------------------------------------------------------------------
Lisätiedot:
Ravintolapäällikkö Pasi Venemies
puh. 044-567 9766
Julkaistu 21.01.2010




