Ajankohtaista ravintoloissamme
Burleskia uudistuneessa Bricksissä
Burleskia uudistuneessa Bricksissä
Mr Max ravintolakonserniin kuuluva ravintola Bricks Hämeenkadulla räväyttää perjantaina 26.2.2010, kun Suomen ensimmäinen burleskikiertue saapuu Tampereelle. Bricks toimii The Tease Queens -burleskiryhmän Queens of Tease 2010 -kiertueen yhtenä keikkapaikkana.
The Tease Queens edustaa kolmea Suomen nousevaa burleskitaiteilijaa, jotka ovat kotoisin Tampereelta. Kaikki esiintyjät ovat esiintyneet vuodesta 2008 lähtien ja näin ollen he ovat Suomen pioneereja. Queens of Tease tour 2010 pitää sisällään vanhanajan klassista glamouria, eksoottista viettelystä, hersyvää huumoria ja rokkaavaa asennetta.
Burleskiryhmä herättää vanhan ajan revyyhengen eloon näyttävällä, ensimmäisellä, koko Suomen kattavalla kiertueella. Ryhmään kuuluvat viekoittelevat taiteilijat Olivia Rouge, Cherrie A.Dorable ja LouLou D'vil. Kiertueella vierailee myös supertähti Kitten DeVille suoraan Los Angelesista.
- Haluamme tarjota asiakkaillemme uutta ja yllättävää ohjelmaa, kertoo ravintolapäällikkö Petri Kainulainen Bricksistä. Olemme innoissamme että saamme kauniita burleskitaiteilijoita viihdyttämään Bricksin asiakkaita, jatkaa Kainulainen.
Bricksin tilat ovat saaneet myös uutta ilmettä niin julkisivussa kuin sisätiloissakin, unohtamatta kuitenkaan ravintolan pubimaisuutta. Mm. tanssilattia sekä pöytäryhmät on uudistettu ja etubaarin hanat kiiltävät uutuuttaan.
Bricks
Hämenkatu 18
Tampere
Avoinna ke 16-02, to-la 16-04
Night Bricks to-la 16-04
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mr Max on vuonna 1996 perustettu tamperelainen ravintola-alan konserni, jonka alaisiin yhtiöihin kuuluu 50 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa. Yhtiön palveluksessa on noin 500 henkilöä ja vuoden 2009 budjetoitu liikevaihto on 35 miljoonaa euroa.
Bricks on tyylikkään rennosti sisustettu monipuolinen iltaravintola Tampereen keskustassa Hämeenkadun varrella. Night Bricks tarjoaa "old school" tanssihittejä 70-luvulta tähän päivään.
Ravintola.fi on suunniteltu palvelemaan niin yksityisasiakkaita kuin yritysasiakkaitakin. Nyt yhden osoitteen alta löytyvät Mr Max -konserniin kuuluvat ilta-, ruoka- ja seurusteluravintolat sekä yökerhot. Yhteensä sivuilla vierailijalla on tällä hetkellä pääsy yli 10 000 asiakaspaikkaan.
www.ravintola.fi
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lisätiedot:
Petri Kainulainen
ravintolapäällikkö
Bricks
gsm. 0400 8378 535
email.
The Tease Queens
Julkaistu 18.02.2010

















