Ajankohtaista ravintoloissamme

Maailman ensimmäinen Reinoklubi

Reinon klubikiertue starttaa ke 19.5. Tampereen Londonista


Legendaariset suomalaiset kotikengät Reino & Aino ovat saaneet oman klubikiertueensa, joka starttaa Pauli Hanhiniemen vallatessa lavan Tampereen Londonissa 19.5.2010.

Reinoklubin keikkoja kesän aikana on noin 30 kiertäen eri paikkakuntia. Kankku Kankaanpää ja Reino Houseband vastaavat menosta kiertueen jokaisella keikalla ja Reinoina häärivät vaihtuvat artistit, mm. Dave Lindholm, Heikki Silvennoinen ja Pauli Hanhiniemi.

Reinoklubia alettiin ideoida Reino & Aino - Rakkaustarina studioalbumin myötä, joka julkaistiin 15. helmikuuta 2010. Albumi on eräänlainen kunnianosoitus kotikenkiä valmistavaa 80-vuotiasta Suomen Kumitehdasta kohtaan.

Kiertue on Reino & Aino Kotikenkä Oy:n ja Ravintola.fi -ravintoloiden yhteishanke. "Tarkoitus on mennä sinne, missä ne aidot Reinot ja Ainotkin ovat ja tehdä elämästä mukavampaa", sanoo Reino & Aino Kotikenkä Oy:n toimitusjohtaja Arto Huhtinen.

Meillä sen sijaan on tarjota keikkapaikat Reinoklubille ja sen upeille artisteille sekä viihdyttää asiakkaitamme hieman erilaisella konseptilla, jatkaa Mikko Lahtonen, Ravintola.fi:stä.

Keikkakalenteri:
KE 19.5 LONDON, TAMPERE, PAULI HANHINIEMI
TO 20.5 LONDON, LOHJA, HEIKKI SILVENNOINEN
LA 22.5 CLUB DRAMA, NOKIA, DAVE LINDHOLM
PE 28.5 LONDON, LOHJA, DAVE LINDHOLM
LA 5.6 LONDON, JYVÄSKYLÄ, DAVE LINDHOLM
KE 9.6 LONDON, TAMPERE, HEIKKI SALO
PE 11.6 LONDON, LOHJA, HEIKKI SALO
PE 18.6 CITY HOTELLI, SEINÄJOKI DAVE LINDHOLM
LA 19.6 CITY HOTELLI, SEINÄJOKI DAVE LINDHOLM
TO 1.7 FALL´S, TAMPERE, DAVE LINDHOLM
PE 2.7 SEURAHUONE, HUITTINEN, JANI WICKHOLM
KE 7.7 CITY HOTELLI, SEINÄJOKI, JANI WICKHOLM
TO 8.7 FALL´S, TAMPERE, HARRI MARSTIO
PE 9.7 SEURAHUONE, HUITTINEN, PAULI HANHINIEMI
TO 15.7 FALL' S, TAMPERE, JUKKA LEISTI
TO 22.7 FALL´S, TAMPERE, ANNA HANSKI
PE 23.7 LONDON, LOHJA, JANI WIICKHOLM
TO 29.7 FALL´S, TAMPERE, JANI WICKHOLM
PE 30.7 SEURAHUONE, HUITTINEN, HEIKKI SILVENNOINEN
TO 5.8 FALLS, TAMPERE, HEIKKI SALO
LA 7.8 LONDON, LOHJA, PAULI HANHINIEMI
KE 11.8 LONDON, TAMPERE, HEIKKI SILVENNOINEN
TO 12.8 FALL'S, TAMPERE, PAULI HANHINIEMI
PE 13.8 CITY HOTELLI, SEINÄJOKI PAULI HANHINIEMI
PE 20.8 LONDON, JYVÄSKYLÄ, PAULI HANHINIEMI
KE 25.8 LONDON, TAMPERE, JANI WICKHOLM
PE 27.8 CLUB DRAMA, NOKIA, PAULI HANHINIEMI
PE 3.9 LONDON, JYVÄSKYLÄ, HARRI MARSTIO


Lisätietoja:

Reino & Aino Kotikenkä
toimitusjohtaja Arto Huhtinen
puh. 0400 620 420

www.reinokauppa.fi

Ravintola.fi
Mikko Lahtonen
puh. 040 757 6525

www.ravintola.fi

Julkaistu 19.05.2010

Lounaat tänään 09.02.2012

Coyote bar & grill, Ideapark

Bataattikeitto VL,G  6,50 €
Juustoinen uunimakkara L,G
Chili con carne L,G 9,20 €
Päivän Burger   10,90 €
Päivän Pihvi   13,90 €

 

Katso koko viikon lounas

Gringos Locos, Jyväskylä

LOUNASBUFFET 8,10 €
Kalkkunaa cordon bleu (VL)
Burgundinpataa (L,G)

PÖYTIIN TARJOILTUNA
Lounas burger (VL) alk. 8,50 €

Lounasbuffet sisältää salaattipöydän, ruokajuomat (vesi,maito), kahvin ja teen.
Tilaa lounaasi kassalta, kiitos.

Katso koko viikon lounas

Gringos Locos, Seinäjoki

Hernekeitto
Silakkapihvit
Makaronilaatikko
Special of the day: Kanacaesarsalaatti

Buffetpöydän tilalle voit tilata tarjoilijalta viikon burgerin (Cheddar burger)

Hinta 9,20 €
tai sopimuslounaslipuke

Lounas sisältää myös salaattipöydän, leivät, levitteet, ruokajuoman (maito, vesi, kotikalja) sekä kahvin ja jälkiruoan

 

Katso koko viikon lounas

Coyote bar & grill, Tampere

Kermainen kalakeitto 6,30€
Broileria sweet&sour
Coyoten pyttipannu 8,50€
Päivän burger 9,50€
Päivän pihvi 12,00€

Katso koko viikon lounas

Ristorante Bella Roma

A RISOTTO CON POLLO (L, G) 7,70€
Broileria, kirsikkatomaatteja sekä persiljaa kermaisessa tomaattikastikkeessa.

B PASTA CON PESTO E POMODORO (VL, V) 7,70€
Pennepastaa tomaattikastikkeessa peston ja rucolan kera

C INSALATA DI GAMBERI (VL) 7,70€
Katkarapu-caesar-salaatti.

D POLPETTONE NAPOLITANO (VL, G) 8,00€
Tomaatti-juustokuorrutettua mureketta, aurajuustoperunaa sekä pippurikastiketta.

Katso koko viikon lounas

Ristorante Como

PRANZO DI COMO- Comon lounas

Lounas tarjoillaan ma-pe klo 11-14. Lounaan hintaan sisältyy tuoretta Bruschetta -leipää, Grisseenejä, oliivi-yrttitahnaa ja antipasteja, sekä kahvi ja vesi.

Comon lounas 9,20€

1.Bra-Duro- juustoa Italiasta, vihersalaatteja, grillattuja kasviksia, tomaattia ja basilikaa sekä punaviinisiirappia
2.Kermaistaherkkutattikastiketta ja Rigatoni-pastaa
3.Risottoa ja kirsikkatomaatteja sekä Mozzarella di Bufala-juustoa
4.Pizza Quatro Stagioni; pekonia, katkarapuja, oliiveja ja grillattua kesäkurpitsaa

5.Pariloitua lohta, sahrami-risottoa sekä paahdettuja juureksia 14,90

MENU DEL GIORNO
24,90 €

Antipasti
Coppa di Parma-ilmakuivattua porsaan niskaa ja melonia

Secondi Piatti
Päivän kalaa, tomaattirisottoa Mascarponella maustettuna, grillattua artisokansydäntä sekä oliiviöljyä ja sitruunaa
tai
Häränfileepihvi, punaviinikastiketta sekä paahdettuja kasviksia ja valkosipuliperunoita

Dolci
Tiramisu

 

 

Katso koko viikon lounas

Villisika

Salaattipöytä 7,90€

Kotiruokalounas noutopöydästä 9,20€
Härkäpataa G/VL
Gratinoitua lohta G/VL

Päivän leike 13,90€
Bearnaisleike

Kaikkiin lounaisiin kuuluu ruokajuomana vesi ja maito sekä kahvi ja tee.



Katso koko viikon lounas

Tulevia tapahtumia

09.02.2012
Euro Hockey Touria, Korisliigaa, Serie A:ta ja TIM Cupia
Pub Höyry, Tampere

10.02.2012
Captain Jack & Ysäribileet
Viihdemaailma Ilona, Seinäjoki

10.02.2012
Kalle Päätalo
London, Jyväskylä

10.02.2012
Erotic Night VOL 2 / City-sinkkubileet
Bricks

10.02.2012
London Houseband plays Finnhits
London, Lohja

10.02.2012
PLAYA
Viihdemaailma Ilona, Tampere

10.02.2012
Phil Harmonic
Viihdemaailma Ilona, Lappeenranta

10.02.2012
WINTER JAM UV-Edition
Club Drama

10.02.2012
Davis Cupia ja Korisliigaa
Pub Höyry, Tampere

10.02.2012
WINTER JAM UV-Edition
Club Drama

Varaa pöytä Myyntipalvelu Rekry
FIN ENG

BLOGI

OSTA KORTTISI