25 Apr

Lielahden American Diner juhlii pyöreitä vuosia

Amerikkalaisten herkkujen ystävien suosikki, Lielahden American Diner täyttää 10 vuotta. American Diner otettiin avosylin vastaan 2008 Lielahden tuolloin autioon ravintolamaisemaan, ja edelleen se on kulmakunnan ykköspaikka.

Osoitus American Dinerin toimivasta konseptista on se, että perusasiat ovat pysyneet samoina koko kymmenen vuoden ajan: rento rockn’n roll -tyyli, ruokalistan kulmakivet ja jopa henkilökunnassa on edelleen viisi perustamisesta asti hyvässä fiiliksessä viihtynyttä ravintola-ammattilaista.

– Eipä ole ollut tarvetta tehdä muutoksia muutosten vuoksi, aluepäällikkö Jyrki Hautasuo hykertelee.

Ykköstuotteet pitävät pintansa vuodesta toiseen: pienemmät hampurilaiset kevyemmin ja terveellisemmin syöville ja kunnon mättöannokset niille, joiden mielestä enemmän on enemmän.

Kymmenen toimintavuoden aikana erilaisia ruokavalioita noudattavien asiakkaiden määrä on lisääntynyt.

– Tällä hetkellä seurue valitsee usein ravintolan sillä perusteella, mistä löytyy parhaat herkut tiukinta ruokavaliota noudattavalle, Hautasuo kertoo ravintola-alan trendeistä. – Meillä on useita suosittuja annoksia tälle kohderyhmälle ja lisää on tulossa, kun menu uudistuu. Sirkkaburgerkin on mietinnässä!

Luvassa on myös spesiaali 10-vuotisjuhlamenu kaikissa Tampereen American Dinereissa. Tervetuloa juhlimaan Lielahden American Dineria kanssamme!